Perusnäyttely
Perusnäyttely koostuu pääosin noin 30 autosta ja 20 moottoripyörästä, 1920 ja 1980 lukujen väliltä. Ajoneuvokalusto on pääasiassa yhdistyksen jäsenistön omaa kalustoa ja vaihtuu osittain sen ollessa ajossa kesäisin. Lisäksi on muutama museota ylläpitävän yhdistyksen omistamaa ajoneuvoa, jotka on laitettu esille museossa kävijöiden nähtäväksi. Ja joku ulkopuolisen omistama ajoneuvo. Lisäksi on rekvisiittana erilaista ajan henkeen kuuluvaa materiaalia niin liikenteen saralta kuin muutenkin perusnäyttelyn aikakausilta.
Vaikka museomme on nimeltään Automuseo, on esillä myös muuta liikenteen kalustoa. Esillä on erilaisia kaksipyöräisiä, joita on alueellamme nähty vuosien saatossa. On polkupyöriä, mopoja ja moottoripyöriä. On osaan laitettu se kolmaskin pyörä mukaan. Joko tavaran tai akan kuljetuksen mahdollistamiseksi. Esillä on myös iso rivi vanhoja perämoottoreita, jotka museo on saanut lahjoituksena aikojen saatossa. Näyttelyn vanhimmat kulkupelit ovat ajalta, jolloin autoilu teki vasta tuloaan. Kolmet vanhat hevoskiesit muistuttavat meitä ajasta jollin liikenteen päästöt tulivat lähinnä lannan muodossa. Pari vanhaa moottorikelkkaa, lastenvaunut 1950-luvulta, polkuautoja ja sivuvaunuluokan vesiskootteri ovat myös esillä museollamme.
Paja
Alakerrassa on sisustettu pieni paja, jossa on esillä vanhan ajan työkaluja autojen korjauksia varten. Samassa tilassa on myös tuoreempaa korjaus- ja mittauskalustoa. Voit tuolla nähdä ison kaapin kokoisen mittauslaitteen, jonka toiminnot löytyvät nykyajan korjaamossa pienestä kännykän kokoisesta kapulasta.
90v autoilua Suur-Ruokolahden ja Rautjärven alueilla
Esillä on Ruokolahden ja Rautjärven ammattiautoilijat ry:n kokoelma valokuvia aina 1920-luvun lopulta lähtien alueen henkilö-, kuorma- ja linja-autoilijoista. Valokuvanäyttely antaa hienon leikkauksen alueen ajoneuvokalustosta useiden vuosien ajalta. Samat kuvat kertovat myös tarinoita alueen yrittäjien nousuista ja ”tuhoista” (onnettomuuksista).
Imatran ajot
Toisen siilon alakerrassa on nähtävillä vanhaa rekvisiittaa, joka on peräisin Imatran ajojen aikaisemmilta vuosilta. Ratalippuja, toimitsijahaalareita ja erilaisia pääsylippuja, julisteita ym. Ylhäällä museon takanurkassa on ajojen alkuperäiset kuulutustorvet ja lähtövalot.
Suomen Rekisterikilpimuseo
Suomen Rekisterikilpimuseo alkoi rakentua nettiin 2012 alkupuolella ja 29.9.2014 aloitettiin virallisemmin Kilpimuseo.fi domainin alla. 2.5.2021 avattiin yleisölle Suomen rekisterikilpimuseon kilpinäyttely Etelä-Karjalan automuseoon / automuseon yhteyteen.
Esille pyritään saamaan mahdollisimman kattava kokoelma erilaisista rekisterikilpiä.
Osasta käytössä olleista kilvistä on saatu esille vain näennäiskopio, mutta otamme mielellämme vastaan lahjoituksena alkuperäisiä kilpiä, jotka saamme vaihdettua sitten kopioiden tilalle. www.kilpimuseo.fi sivustolta löytyy lista kaivatuista kilvistä.
Kilpinäyttely on vielä verrattain vaatimaton autentisuuden suhteen. Aitojen kilpien osuus kokoelmasta on nyt 60 % ja näköiskilpien osuus 40 %.